Tarinoita 38-vuotiaan 400m ja 800m ennätyksiä metsästävän juoksun harrastajan harjoittelusta ja kilpailuista.

maanantai 11. elokuuta 2014

Haasteelliset, mutta onnistuneet SM-kilpailut

Kauden pääkilpailukseni muodostuneet Suomen aikaisurheiluliiton yleisurheilun suomenmestaruuskilpailut järjestettiin viime viikonloppuna Jyväskylässä. Omat 800 ja 400 metrin juoksut menivät todella hyvin, mutta matkaan mahtui silti myös pientä vastoinkäymistä.

Ensimmäisenä lajina ohjelmassa oli lauantaina 800 metriä, aikataulun mukaan 13:30. Hotellilla syödyn aamupalan jälkeen läksin kisapaikalle hakemaan numeroa ja varmistamaan osallistumisen. Takaisin hotellille tultua mittailin verensokerit - olen sairastanut insuliinihoitoista ykköstyypin (ns. nuoruusiän) diabetesta 25 vuotta - ja arvo oli lähes 15 eli aivan liian korkea. Ei muuta kuin lisäpistos pikainsuliinia. Noin tuntia myöhemmin, kun olin valmiina lähtemään kilpailupaikalle, sokeri oli noussut entisestään. Ihmettelin että kuinkas paljon sitä aamupalaa oikein tuli syötyä ja pistin pikainsuliinia vielä vähän lisää. Taas tuntia myöhemmin, noin kaksi tuntia ennen starttia, sokeri alkoi vihdoin laskea, joten ajattelin että kaikki kunnossa, hyvä kisa tästä vielä saadaan.

Verryttelyjä ennen otin yhden geelin ja join vähän urheilujuomaa. Kaikki sujui hyvin, jalat tuntuivat olevan todella hyvässä kunnossa ja mies valmiina radalle. Viimeisen reippaan avausvedon jälkeen olo alkoi tuntua kuitenkin heikolta ja 23 minuuttia ennen starttia verensokerimittari näytti todella alhaista lukemaa 2,4. Nopea analyysi oli että aamulla pistetyt insuliinit olivat mahdollisesti lähteneet imeytymään ja vaikuttamaan vasta viiveellä joten sokerin tarve olisi nyt todella suuri. Koska tuosta 2,4 lukemasta ei tarvitse mennä enää kovin paljon alaspäin ja taju poistuu päästä, kiskoin äkkiä kolme energiageeliä naamaan ja ehdin juuri ja juuri juoksun callingiin. Vielä yksi mittaus noin 10 minuuttia ennen lähtöä ja nyt oltiin taas turvallisissa lukemissa. Otin vielä kaksi geeliä ja asetuin lähtöviivalle helpottuneena ja turvallisin mielin.

Paikoillenne -komentoa odotellessa ajattelin että tässä sitä nyt ollaan SM-kilpailuiden lähtöviivalla vaikka hetki sitten koko juoksuun osallistuminen oli vaakalaudalla eli eiköhän oteta nyt kesän paras miehestä irti. Lähtölaukauksen pamahdettua läksin seuraamaan varjon lailla M35-sarjan kolmatta juoksijaa. 200 metrin väliaika oli huudon perusteella vähän alle 32 sekuntia eli juuri suunniteltua vauhtia. Ensimmäinen kierros täyttyi stadionin kellon mukaan ajassa 1.04,5 ja pysyin edelleen helposti sarjani kolmosen perässä. Takasuoralla kaveri näytti hieman väsyvän, joten päätin iskeä ja tehdä ohituksen ennen viimeistä kaarretta. Ohitusyritykseni kuitenkin havahdutti kaverin ja tältä löytyikin uusi selvästi kovempi vaihde. Tajusin että takasuoralla en tule pääsemään ohi eikä kaarteessa kannata juosta kakkosrataa, joten jättäydyin suosiolla nelospaikalle. Kovasta puristuksesta huolimatta jäin takakaarteessa tasaisesti kolmospaikasta. Maalisuoralla kisan kolmonen saavutti merkittävästi toisena ollutta juoksijaa minun taistellessa happoja ja stadionin kelloa vastaan. Suuren digitaalikellon sekunnit juoksivat tuskallisen nopeasti 2.08:sta eteenpäin ja 2.15 täyttyi juuri ennen kuin ylitin maaliviivan. Virallinen aika 2.15,30 oli selvästi tämän kesän paras noteeraukseni, toiseksi paras koskaan juoksemani aika ja jäi lopulta vain 0,60 sekuntia ennätyksestäni. Tänä vuonna se riitti SM-kilpailuiden nelossijaan, kun pronssia otettiin ajalla 2.13,08. Kesän haasteiden ja varsinkin juuri ennen starttia olleiden ongelmien jälkeen olin kuitenkin todella tyytyväinen suoritukseeni. Pronssia juossut kaveri kertoi myös nuoruudessaan painelleen 800 metriä parhaimmillaan vähän yli 1.54 joten ihan huonolle en hävinnyt.

Sunnuntaina ohjelmassa oli 400 metriä, aikataulun mukaan 14:55. Aamupäivä meni mukavasti ja jalat tuntuivat olevan todella hyvässä kunnossa. Kentän ulkopuolella metsän siimeksessä verrytellessä tämä hyvän olon tunne vahvistui entisestään ja uskoin että tänään mikä tahansa on mahdollista. Osallistujia oli kymmenen, joten jakauduimme kahteen erään. Osalla juoksijoista ei ollut tuoretta tilastoaikaa, joten pääsin hieman onnekkaasti toiseen ns. kuumaan erään. Ensimmäisen erän voittaja juoksi todella kovan ajan 55,40, joten tiesin että mitalille päästäkseen pitäisi toisessa erässä sijoittua vähintään toiseksi ja juosta lisäksi ensimmäisen erän kakkosen ajan 57,23 alle - kovaa pitäisi siis lähteä liikkeelle.

Olin onnekas myös ratajaon suhteen ja niinpä heti ulkopuolellani oli kaksi tilastoissa aavistuksen minua kovempaa juoksijaa, joita vastaan tulisin nyt taistelemaan. Sain hyvän lähdön telineistä ja sen jälkeen suuntasin katseeni loivasti oikealle niin että juoksin täsmälleen samaa vauhtia kuin kaksi ulkopuolellani olevaa kilpailijaa. Takasuoralla puhalsi ilmeisesti kohtalainen vastatuuli, mutta tällä kertaa olin niin keskittynyt, etten kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Sisäpuoleltani lähtenyt erän kovin juoksija oli myös menossa menojaan, mutta en antanut tämänkään häiritä menoa, koska tiesin että häntä vastaan minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Puolimatkan kohdalla katsoin tarkasti minkä verran olin kilpakumppaneitani jäljessä ja totesin eron olevan noin metrin luokkaa. Alku oli tullut siis todella hyvin. Takakaarteessa kaksikko alkoi kuitenkin saada hieman kaulaa minun taistellessa koko ajan kovemmin iskeviä happoja vastaan. Maalisuoran auetessa muistan ajatelleeni että nyt jalassa on piikkareiden sijaan racer-lenkkarit, askel kantaa maaliin saakka, kova tulos on tulossa. Viimeisillä kymmenillä metreillä saavutin vielä hieman erän kolmosta ja laskin päässäni sekunteja kun näin erän voittajan pysäyttävän kellon aikaan 53,61. Yksi, kaksi, kolme, neljä, alle viisi ja maalissa - ennätys taisi tulla!

Hapot polttivat pakaroissa niin pahasti että pian maaliviivan jälkeen tein vauhdikkaan Uuno Turhapuromaisen sukelluksen radan pintaan. Tulokset tulivat melko nopeasti kellotaululle ja oma aikani oli 58,24 eli uusi ennätys 35 sekunnin sadasosan marginaalilla. Pieni tuuletus ja uusi romahdus nurmikentälle. Eroa erän kolmoseen jäi lopulta 0,81 sekuntia ja pronssia ottaneeseen kakkoseenkin vain 1,65 sekuntia. Mitali ei ollut siis hirveän kaukana tälläkään matkalla.

Kokonaisuutena kisat menivät hyvin ja epäonnistuneisiin aluemestaruuskilpailuihin verrattuna jopa erinomaisesti. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli että tein jo toisen kerran tällä kaudella ennätyksen 400 metrillä niin, että alla oli edellisenä päivänä juostu 800 metrin kilpailu. Onko kyse sattumasta vai vaatiiko oma 400 metrin maksimisuoritus todella noin kovan avauksen, tämä pitää selvittää. Yhtenä oppina näistä kekkereistä tarttui ainakin se, että kevyet racer-lenkkarit toimii minulla piikkareita paremmin jopa 400 metrin matkalla. Toivottavasti muistan tämän myös ensi kesänä. Lisäksi nelosen ennätys parani nyt vaikka viimeisten kolmen viikon aikana tein pelkästään 800 metrin harjoituksia - hyvä hapen kulku auttaa siis selvästi tuolla lyhemmälläkin matkalla. Toisaalta 400 metrin ja 200 metrin aikojeni suhdeluku on jo nyt 2,18, mikä tarkoittaa sitä, että jos jatkossa aion vielä tehdä nelosella uusia ennätyksiä pitää tuota kakkosen aikaa myös hilata nopeammaksi. Pelkällä nopeuskestävyyden parannuksella ei enää kovin paljon pidemmälle mennä.


400m lähtö, puristusta nähtävissä - kuva (c) Vesa Lappalainen

3 kommenttia :

  1. Nehän meni hyvin! Onnea nelosen ennätyksestä ja hyvästä kasin tuloksesta. Mielenkiintoista nähdä, että ei ne piikkaritkaan aina ole viimeinen sana juoksunopeuden kannalta.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut nelkun enkasta! Ei kuulosta helpolta toi sokereiden kanssa tasapainottelu. Vieläkö meinaat yrittää kasin ennätystä tänä kesänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saatan yrittää ens viikon maanantaina Hiekkaharjussa jos ennustettu syysmyrsky peruuntuu.

      Poista