Aktivoiduttuani aavistuksen Twitterin käyttäjänä en ole valitettavasti kirjoitellut tänne blogiin aikoihin mitään, mutta koska 140 merkkiin ei kovin syvällisiä ajatuksia saa mahtumaan, on nyt korkea aika jonkinlaisella pidemmälle väliraportille. Lähdetään siis liikkeelle siitä mihin viimeksi jäätiin.
Talven varsin hyvin onnistuneen peruskuntokauden ja veteraanien SM-hallien jälkeen kilpailukauteen valmistava jakso alkoi maaliskuun puolessa välissä mukavasti ja sainkin vetotreenien progression hyvään vauhtiin. Päädyin lähestymään 800 metrin tavoitteita kahdesta suunnasta - toisaalta kilpailuvauhtia rauhallisemmista kohtuullisen pitkistä vedoista (4x600m) ja toisaalta ennätystä nopeammista lyhyistä vedoista (3x8x100m). Näitä kehittäviä harjoituksia tuli kolmen viikon treenijakson aikana kaksi, toinen kestävyys ja toinen vauhti edellä. Huhtikuussa tehtyjen 5x400m ja 3x4x200m vetosarjojen välissä juoksin jo soolona harjoituksissa Esport Areenalla 800m hieman alle 2.20 joten kunto vaikutti olevan vahva ja hyvässä nousussa. Pian tämän jälkeen huhtikuun lopussa sairastuin kuitenkin keuhkoputken tulehdukseen, mikä keskeytti hyvin alkaneen kilpailuihin valmistavan kauden siihen paikkaan.
Kuumeisena sairaslomalla sängyssä maatessa mieli oli alkuun pahasti maassa, kun koko talven panostus seuraavaan kesään tuntui menneen hukkaan. Muutaman päivän jälkeen asiat palasivat kuitenkin oikeisiin mittasuhteisiinsa, eikä edes synkin vaihtoehto eli ajatus heikoksi jäävästä suoritustasosta kaikissa kesän kilpailuissa tuntunut kovin pahalta. Jossain vaiheessa aloin myös uskoa että viimeistään loppukesästä voisin olla taas niin hyvässä kunnossa kuin mitä olisin ollut ilman sairastelua. Kaiken kaikkiaan voisi sanoa että kahdentoista päivän tauko harjoittelusta teki minulle henkisesti hyvää - laittoi asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen ja auttoi arvostamaan onnistumisia entistä enemmän.
Ensimmäinen sairastelun jälkeen juostu lenkki 12. toukokuuta oli uskomattoman raskas vaikka vauhti oli minuutin per kilometri hitaampaa kuin rauhallisilla pk-lenkeillä tautia ennen. Pikku hiljaa vauhdit kuitenkin paranivat ja sykekin tuli alaspäin lähemmäksi normaaleita lukemia. Parin viikon hölköttelyn jälkeen juoksin ensimmäisen kunnollisen vetosarjan, 2x4x200m, kohtuullisen pitkillä palautuksilla. Suunta näytti olevan ylöspäin, mutta pian tuli uusia ongelmia. Viikon toisessa vetoharjoituksessa vauhdit jäivät kauaksi toivotusta ja meno oli muutenkin todella väsynyttä. Olin mitä ilmeisimmin sortunut taas yhteen perisyntiini eli liian vähäiseen syömiseen. Sairastelun aikana olin vähentänyt syömistä treenien jäätyä kokonaan pois ohjelmasta ja nyt harjoittelun taas alettua en ollut juuri tajunnut lisätä syödyn ruoan määrää. Tähän ongelmaan oli onneksi helppo ratkaisu ja niinpä jo seuraavalla viikolla seurakaverin kanssa juostu 2x4x(200m+100m) sujui taas varsin mukavasti ja palautti uskon omaan tekemiseen.
Maanantaina 8. kesäkuuta oli ohjelmassa kesän ensimmäinen kilpailu, 800 metriä Hyvän Tuulen kisoissa Eläintarhan kentällä. Nimestään huolimatta kilpailu meni alavireisesti. Ensimmäinen ongelma oli diabeetikolle valitettavasti silloin tällöin sattuva riesa eli illan aikana korkealle noussut verensokeri, jota en lääkkeilläkään saanut laskemaan. Korkea sokeri aiheuttaa yleistä väsymystä ja voimattomuutta, joten en tämän vuoksi ollut aivan täydessä terässä. Lisäksi vettä oli satanut lähes koko iltapäivän joten rata oli edelleen märkä ja liukas joten en voinut juosta suunnitelmani mukaisesti lenkkareissa vaan jouduin laittamaan piikkarit jalkaan vaikka tiesin että tämä vie parhaan herkkyyden askeleesta. Kaikkien näiden haasteiden jälkeen loppuaika oli hyvin vaatimaton 2.26,48.
Heikon kilpailusuorituksen jälkeen otin viikon seuraavat treenit hyvin kevyesti ja juoksin vain palauttavia lenkkejä ennen seuraavaa lauantaina 13. kesäkuuta ohjelmassa ollutta kisastarttia. Tällä kertaa vuorossa oli Mastokisat Lahden Radiomäen kentällä ja matkana sama 800 metriä kuin maanantaina. Valmistautuminen kisaan sujui hyvin eikä säänkään kanssa ollut muita ongelmia kuin maalisuoralla puhaltanut navakka vastatuuli. Juoksu sujui kohtuullisen hyvin ja tulos 2.21,68 oli selvä parannus kauden avaukseen. Täysin tyynessä kelissä olisin varmaan pystynyt samaan niukkaan 2.20 alitukseen, jonka juoksin harjoituksissa huhtikuun puolessa välissä, joten kahden viikon sairastelusta toipumiseen meni minulta noin neljä viikkoa.
Seuraava ohjelmassa oleva startti onkin sitten lauantaina 27. kesäkuuta juostava veteraanien SM-kilpailuiden 800 metriä. Viime vuonna näissä kilpailuissa pärjääminen oli koko kauden päätavoitteeni, mutta tänä vuonna M35-sarjan taso on noussut selvästi ja toisaalta oma kunto ei vielä ole ollut lähelläkään samaa tasoa kuin viime vuonna joten lähden tekemään vain omaa hyvää suoritusta, en tavoittelemaan mitalisijoja. Seuraavan viikon aikana olisi tarkoitus tehdä vielä kaksi kovaa vetotreeniä, 3x3x200m ja 3x500m, joilla toivottavasti saadaan taas kauden parhaasta joitain sekunteja pois. Lauantain päämatkan jälkeen sunnuntaina ohjelmassa on kaksi muuta starttia eli 1500 metriä ja 400 metriä, tässä järjestyksessä. Myös näiltä matkoilta lähden nyt hakemaan vain päivän kunnon mukaista suoritusta ilman sen kummempia aikatavoitteita. Kisojen jälkeen katsotaan tulokset ja asetetaan tavoitteet loppukesäksi. Harjoittelun haasteiden jälkeen pienikin ennätysparannus 800 metriltä kesän aikana olisi erittäin positiivinen yllätys.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste diabetes. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste diabetes. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 17. kesäkuuta 2015
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
Melkein onnistunut "etelän leiri"
Töiden puolesta raskaan syksyn jälkeen oli tarpeen päästä irti arjesta hieman pidemmäksi aikaa, joten otin ensimmäistä kertaa elämässäni talviloman jatkoksi viikon palkatonta lomaa ja tammikuun ensimmäisen viikon sunnuntaina läksimme kahdeksi viikoksi Thaimaan Phuketiin. Myös treeniohjelmassa oli menossa kolmen viikon kevyt ohjelmoimaton jakso, joten luvassa oli kaiken kaikkiaan hyvin rentoa ja vapaamuotoista olemista. Kahden viikon aikana tuli ajeltua niin mopolla, Tuktukilla kuin veneilläkin ja käytyä monessa mielenkiintoisessa paikassa, mutta keskitytään tässä blogissa nyt enemmän urheilupuoleen.
Olin pakannut matkaan urheiluvaatteet ja Hokan Cliftonit sillä ajatuksella että juoksen lyhyitä lenkkejä aina kun siltä tuntuu ja yritän parina päivänä juosta myös hieman pidemmän eli reilun 10km lenkin. Hyvin nopeasti kävi kuitenkin selväksi että pidempiä lenkkejä ei tulisi juostua ulkona tai edes hotellin juoksumatolla painostavan kuumuuden ja ilmankosteudun takia. Aamulla kahdeksan aikaan lämpöä oli vielä alle +30C, mutta ilmankosteus oli pahimmillaan noin 80%, minkä seurauksena ulkona juostessa jo reilussa puolessa tunnissa hiki virtasi kuin suihkussa olisi seisonut. Kädessä kulkenut puolen litran juomapullo oli ehdoton vaatimus noilla lyhyilläkin ulkolenkeillä. Suuntasinkin hotellin kuntosalin juoksumatoille aina kun ne vaan olivat vapaana. Kovin kummoista ilmastointia salilla ei ollut, mutta juoksumatoissa oli pienet tuulettimet, joiden puhaltama ilma helpotti hikoilua aavistuksen.
Kevyt hölkkäily, kevyt, terveellinen ja hedelmäpainotteinen ruokavalio, hyvät unet ja rento oleminen alkoivat näkyä pian myös lenkkien sykkeissä. Reilun viikon jälkeen 5,0km lenkki meni juoksumatolla alle 6min/km vauhtia 124 lyönnin keskisykkeellä, todennäköisesti alimmat lukemat koskaan. Myös ainoa juoksemani reippaampi lenkki sujui todella hyvin, kesken reippaan lenkin juostu 1,6km veto 4.18min/km vauhdilla meni 158 keskisykkeellä maksiminkin ollessa vain 168. Kaikki näytti siis oikein hyvältä ja kovemmat treenit olisi hyvä aloittaa heti Suomeen palattua.
Paluulentoa edeltävänä päivänä, sunnuntaina, olo alkoi pian aamupalan jälkeen muuttua huonoksi. Kävin kuitenkin vielä lyhyellä kävelyllä, mutta sieltä takaisin palattuani juoksin suoraan vessaan oksentamaan. Aamupala tuli ulos melkein kokonaisuudessaan, mikä ei ole diabeetikolle hyvä juttu. Seuraavat kaksi tuntia seurasin verensokerin kehittymistä ja imeskelin energiageelejä tasaista tahtia välttääkseni tajuttomuuden ja ambulanssin tilaamisen. Onneksi osa sokerista imeytyi edelleen ja välitön vaaratilanne oli ohi muutaman tunnin kuluttua. Kun myöhemmin iltapäivällä yritin aloittaa juomisen, oksensin uudelleen, samoin alkuillasta. Oksentelun jatkuessa vielä kahdeksalta illalla ja nestevajeen alettua aiheuttaa jo pieniä lihaskramppeja soitin matkatoimiston oppaalle, joka tilasi hotellihuoneeseemme lääkärin. Nuori paikallinen mies teki pikaisen tutkimuksen, pisti oksennusreaktion lopettavan piikin, antoi antibioottikuurin ja veteen liuotettavia nesteytyspusseja. Piikki lopettikin oksentamisen, mutta seuraava yö meni silti hyvin huonoilla unilla. Sain kuitenkin juotua noin litran ja seuraavana aamuna kävely sujui taas normaaliin malliin ja paluulennolle osallistuminen oli mahdollista.
Viimeisen päivän vatsatautiepisodia lukuun ottamatta matka oli oikein onnistunut. Treenipaikaksi Thaimaa ei kuumuuden ja kosteuden takia sovi, mutta mukava siellä oli käydä vähän hölkkäilemässä. Kahden viikon vähärasvaisen ja muutenkin kevyen ruokailun sekä tuon tyhjennysharjoituksen seurauksena paino näyttää nyt myös laskeneen alimmalle tasolle vuosikausiin. Treenienkin pariin pääsin pari päivää sitten eli matkan jälkeisen viikon perjantaina, joten kaiken kaikkiaan tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti kevättä ja ensimmäisiä kisoja. Luvassa onkin minulle hieman vieraampi matka, mutta palataan siihen viikon päästä!
Olin pakannut matkaan urheiluvaatteet ja Hokan Cliftonit sillä ajatuksella että juoksen lyhyitä lenkkejä aina kun siltä tuntuu ja yritän parina päivänä juosta myös hieman pidemmän eli reilun 10km lenkin. Hyvin nopeasti kävi kuitenkin selväksi että pidempiä lenkkejä ei tulisi juostua ulkona tai edes hotellin juoksumatolla painostavan kuumuuden ja ilmankosteudun takia. Aamulla kahdeksan aikaan lämpöä oli vielä alle +30C, mutta ilmankosteus oli pahimmillaan noin 80%, minkä seurauksena ulkona juostessa jo reilussa puolessa tunnissa hiki virtasi kuin suihkussa olisi seisonut. Kädessä kulkenut puolen litran juomapullo oli ehdoton vaatimus noilla lyhyilläkin ulkolenkeillä. Suuntasinkin hotellin kuntosalin juoksumatoille aina kun ne vaan olivat vapaana. Kovin kummoista ilmastointia salilla ei ollut, mutta juoksumatoissa oli pienet tuulettimet, joiden puhaltama ilma helpotti hikoilua aavistuksen.
Kevyt hölkkäily, kevyt, terveellinen ja hedelmäpainotteinen ruokavalio, hyvät unet ja rento oleminen alkoivat näkyä pian myös lenkkien sykkeissä. Reilun viikon jälkeen 5,0km lenkki meni juoksumatolla alle 6min/km vauhtia 124 lyönnin keskisykkeellä, todennäköisesti alimmat lukemat koskaan. Myös ainoa juoksemani reippaampi lenkki sujui todella hyvin, kesken reippaan lenkin juostu 1,6km veto 4.18min/km vauhdilla meni 158 keskisykkeellä maksiminkin ollessa vain 168. Kaikki näytti siis oikein hyvältä ja kovemmat treenit olisi hyvä aloittaa heti Suomeen palattua.
Paluulentoa edeltävänä päivänä, sunnuntaina, olo alkoi pian aamupalan jälkeen muuttua huonoksi. Kävin kuitenkin vielä lyhyellä kävelyllä, mutta sieltä takaisin palattuani juoksin suoraan vessaan oksentamaan. Aamupala tuli ulos melkein kokonaisuudessaan, mikä ei ole diabeetikolle hyvä juttu. Seuraavat kaksi tuntia seurasin verensokerin kehittymistä ja imeskelin energiageelejä tasaista tahtia välttääkseni tajuttomuuden ja ambulanssin tilaamisen. Onneksi osa sokerista imeytyi edelleen ja välitön vaaratilanne oli ohi muutaman tunnin kuluttua. Kun myöhemmin iltapäivällä yritin aloittaa juomisen, oksensin uudelleen, samoin alkuillasta. Oksentelun jatkuessa vielä kahdeksalta illalla ja nestevajeen alettua aiheuttaa jo pieniä lihaskramppeja soitin matkatoimiston oppaalle, joka tilasi hotellihuoneeseemme lääkärin. Nuori paikallinen mies teki pikaisen tutkimuksen, pisti oksennusreaktion lopettavan piikin, antoi antibioottikuurin ja veteen liuotettavia nesteytyspusseja. Piikki lopettikin oksentamisen, mutta seuraava yö meni silti hyvin huonoilla unilla. Sain kuitenkin juotua noin litran ja seuraavana aamuna kävely sujui taas normaaliin malliin ja paluulennolle osallistuminen oli mahdollista.
Viimeisen päivän vatsatautiepisodia lukuun ottamatta matka oli oikein onnistunut. Treenipaikaksi Thaimaa ei kuumuuden ja kosteuden takia sovi, mutta mukava siellä oli käydä vähän hölkkäilemässä. Kahden viikon vähärasvaisen ja muutenkin kevyen ruokailun sekä tuon tyhjennysharjoituksen seurauksena paino näyttää nyt myös laskeneen alimmalle tasolle vuosikausiin. Treenienkin pariin pääsin pari päivää sitten eli matkan jälkeisen viikon perjantaina, joten kaiken kaikkiaan tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti kevättä ja ensimmäisiä kisoja. Luvassa onkin minulle hieman vieraampi matka, mutta palataan siihen viikon päästä!
Vielä lähtöä edeltäneenä lauantaina veneretkellä oli näin hauskaa.
maanantai 11. elokuuta 2014
Haasteelliset, mutta onnistuneet SM-kilpailut
Kauden pääkilpailukseni muodostuneet Suomen aikaisurheiluliiton yleisurheilun suomenmestaruuskilpailut järjestettiin viime viikonloppuna Jyväskylässä. Omat 800 ja 400 metrin juoksut menivät todella hyvin, mutta matkaan mahtui silti myös pientä vastoinkäymistä.
Ensimmäisenä lajina ohjelmassa oli lauantaina 800 metriä, aikataulun mukaan 13:30. Hotellilla syödyn aamupalan jälkeen läksin kisapaikalle hakemaan numeroa ja varmistamaan osallistumisen. Takaisin hotellille tultua mittailin verensokerit - olen sairastanut insuliinihoitoista ykköstyypin (ns. nuoruusiän) diabetesta 25 vuotta - ja arvo oli lähes 15 eli aivan liian korkea. Ei muuta kuin lisäpistos pikainsuliinia. Noin tuntia myöhemmin, kun olin valmiina lähtemään kilpailupaikalle, sokeri oli noussut entisestään. Ihmettelin että kuinkas paljon sitä aamupalaa oikein tuli syötyä ja pistin pikainsuliinia vielä vähän lisää. Taas tuntia myöhemmin, noin kaksi tuntia ennen starttia, sokeri alkoi vihdoin laskea, joten ajattelin että kaikki kunnossa, hyvä kisa tästä vielä saadaan.
Verryttelyjä ennen otin yhden geelin ja join vähän urheilujuomaa. Kaikki sujui hyvin, jalat tuntuivat olevan todella hyvässä kunnossa ja mies valmiina radalle. Viimeisen reippaan avausvedon jälkeen olo alkoi tuntua kuitenkin heikolta ja 23 minuuttia ennen starttia verensokerimittari näytti todella alhaista lukemaa 2,4. Nopea analyysi oli että aamulla pistetyt insuliinit olivat mahdollisesti lähteneet imeytymään ja vaikuttamaan vasta viiveellä joten sokerin tarve olisi nyt todella suuri. Koska tuosta 2,4 lukemasta ei tarvitse mennä enää kovin paljon alaspäin ja taju poistuu päästä, kiskoin äkkiä kolme energiageeliä naamaan ja ehdin juuri ja juuri juoksun callingiin. Vielä yksi mittaus noin 10 minuuttia ennen lähtöä ja nyt oltiin taas turvallisissa lukemissa. Otin vielä kaksi geeliä ja asetuin lähtöviivalle helpottuneena ja turvallisin mielin.
Paikoillenne -komentoa odotellessa ajattelin että tässä sitä nyt ollaan SM-kilpailuiden lähtöviivalla vaikka hetki sitten koko juoksuun osallistuminen oli vaakalaudalla eli eiköhän oteta nyt kesän paras miehestä irti. Lähtölaukauksen pamahdettua läksin seuraamaan varjon lailla M35-sarjan kolmatta juoksijaa. 200 metrin väliaika oli huudon perusteella vähän alle 32 sekuntia eli juuri suunniteltua vauhtia. Ensimmäinen kierros täyttyi stadionin kellon mukaan ajassa 1.04,5 ja pysyin edelleen helposti sarjani kolmosen perässä. Takasuoralla kaveri näytti hieman väsyvän, joten päätin iskeä ja tehdä ohituksen ennen viimeistä kaarretta. Ohitusyritykseni kuitenkin havahdutti kaverin ja tältä löytyikin uusi selvästi kovempi vaihde. Tajusin että takasuoralla en tule pääsemään ohi eikä kaarteessa kannata juosta kakkosrataa, joten jättäydyin suosiolla nelospaikalle. Kovasta puristuksesta huolimatta jäin takakaarteessa tasaisesti kolmospaikasta. Maalisuoralla kisan kolmonen saavutti merkittävästi toisena ollutta juoksijaa minun taistellessa happoja ja stadionin kelloa vastaan. Suuren digitaalikellon sekunnit juoksivat tuskallisen nopeasti 2.08:sta eteenpäin ja 2.15 täyttyi juuri ennen kuin ylitin maaliviivan. Virallinen aika 2.15,30 oli selvästi tämän kesän paras noteeraukseni, toiseksi paras koskaan juoksemani aika ja jäi lopulta vain 0,60 sekuntia ennätyksestäni. Tänä vuonna se riitti SM-kilpailuiden nelossijaan, kun pronssia otettiin ajalla 2.13,08. Kesän haasteiden ja varsinkin juuri ennen starttia olleiden ongelmien jälkeen olin kuitenkin todella tyytyväinen suoritukseeni. Pronssia juossut kaveri kertoi myös nuoruudessaan painelleen 800 metriä parhaimmillaan vähän yli 1.54 joten ihan huonolle en hävinnyt.
Sunnuntaina ohjelmassa oli 400 metriä, aikataulun mukaan 14:55. Aamupäivä meni mukavasti ja jalat tuntuivat olevan todella hyvässä kunnossa. Kentän ulkopuolella metsän siimeksessä verrytellessä tämä hyvän olon tunne vahvistui entisestään ja uskoin että tänään mikä tahansa on mahdollista. Osallistujia oli kymmenen, joten jakauduimme kahteen erään. Osalla juoksijoista ei ollut tuoretta tilastoaikaa, joten pääsin hieman onnekkaasti toiseen ns. kuumaan erään. Ensimmäisen erän voittaja juoksi todella kovan ajan 55,40, joten tiesin että mitalille päästäkseen pitäisi toisessa erässä sijoittua vähintään toiseksi ja juosta lisäksi ensimmäisen erän kakkosen ajan 57,23 alle - kovaa pitäisi siis lähteä liikkeelle.
Olin onnekas myös ratajaon suhteen ja niinpä heti ulkopuolellani oli kaksi tilastoissa aavistuksen minua kovempaa juoksijaa, joita vastaan tulisin nyt taistelemaan. Sain hyvän lähdön telineistä ja sen jälkeen suuntasin katseeni loivasti oikealle niin että juoksin täsmälleen samaa vauhtia kuin kaksi ulkopuolellani olevaa kilpailijaa. Takasuoralla puhalsi ilmeisesti kohtalainen vastatuuli, mutta tällä kertaa olin niin keskittynyt, etten kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Sisäpuoleltani lähtenyt erän kovin juoksija oli myös menossa menojaan, mutta en antanut tämänkään häiritä menoa, koska tiesin että häntä vastaan minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Puolimatkan kohdalla katsoin tarkasti minkä verran olin kilpakumppaneitani jäljessä ja totesin eron olevan noin metrin luokkaa. Alku oli tullut siis todella hyvin. Takakaarteessa kaksikko alkoi kuitenkin saada hieman kaulaa minun taistellessa koko ajan kovemmin iskeviä happoja vastaan. Maalisuoran auetessa muistan ajatelleeni että nyt jalassa on piikkareiden sijaan racer-lenkkarit, askel kantaa maaliin saakka, kova tulos on tulossa. Viimeisillä kymmenillä metreillä saavutin vielä hieman erän kolmosta ja laskin päässäni sekunteja kun näin erän voittajan pysäyttävän kellon aikaan 53,61. Yksi, kaksi, kolme, neljä, alle viisi ja maalissa - ennätys taisi tulla!
Hapot polttivat pakaroissa niin pahasti että pian maaliviivan jälkeen tein vauhdikkaan Uuno Turhapuromaisen sukelluksen radan pintaan. Tulokset tulivat melko nopeasti kellotaululle ja oma aikani oli 58,24 eli uusi ennätys 35 sekunnin sadasosan marginaalilla. Pieni tuuletus ja uusi romahdus nurmikentälle. Eroa erän kolmoseen jäi lopulta 0,81 sekuntia ja pronssia ottaneeseen kakkoseenkin vain 1,65 sekuntia. Mitali ei ollut siis hirveän kaukana tälläkään matkalla.
Kokonaisuutena kisat menivät hyvin ja epäonnistuneisiin aluemestaruuskilpailuihin verrattuna jopa erinomaisesti. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli että tein jo toisen kerran tällä kaudella ennätyksen 400 metrillä niin, että alla oli edellisenä päivänä juostu 800 metrin kilpailu. Onko kyse sattumasta vai vaatiiko oma 400 metrin maksimisuoritus todella noin kovan avauksen, tämä pitää selvittää. Yhtenä oppina näistä kekkereistä tarttui ainakin se, että kevyet racer-lenkkarit toimii minulla piikkareita paremmin jopa 400 metrin matkalla. Toivottavasti muistan tämän myös ensi kesänä. Lisäksi nelosen ennätys parani nyt vaikka viimeisten kolmen viikon aikana tein pelkästään 800 metrin harjoituksia - hyvä hapen kulku auttaa siis selvästi tuolla lyhemmälläkin matkalla. Toisaalta 400 metrin ja 200 metrin aikojeni suhdeluku on jo nyt 2,18, mikä tarkoittaa sitä, että jos jatkossa aion vielä tehdä nelosella uusia ennätyksiä pitää tuota kakkosen aikaa myös hilata nopeammaksi. Pelkällä nopeuskestävyyden parannuksella ei enää kovin paljon pidemmälle mennä.
Ensimmäisenä lajina ohjelmassa oli lauantaina 800 metriä, aikataulun mukaan 13:30. Hotellilla syödyn aamupalan jälkeen läksin kisapaikalle hakemaan numeroa ja varmistamaan osallistumisen. Takaisin hotellille tultua mittailin verensokerit - olen sairastanut insuliinihoitoista ykköstyypin (ns. nuoruusiän) diabetesta 25 vuotta - ja arvo oli lähes 15 eli aivan liian korkea. Ei muuta kuin lisäpistos pikainsuliinia. Noin tuntia myöhemmin, kun olin valmiina lähtemään kilpailupaikalle, sokeri oli noussut entisestään. Ihmettelin että kuinkas paljon sitä aamupalaa oikein tuli syötyä ja pistin pikainsuliinia vielä vähän lisää. Taas tuntia myöhemmin, noin kaksi tuntia ennen starttia, sokeri alkoi vihdoin laskea, joten ajattelin että kaikki kunnossa, hyvä kisa tästä vielä saadaan.
Verryttelyjä ennen otin yhden geelin ja join vähän urheilujuomaa. Kaikki sujui hyvin, jalat tuntuivat olevan todella hyvässä kunnossa ja mies valmiina radalle. Viimeisen reippaan avausvedon jälkeen olo alkoi tuntua kuitenkin heikolta ja 23 minuuttia ennen starttia verensokerimittari näytti todella alhaista lukemaa 2,4. Nopea analyysi oli että aamulla pistetyt insuliinit olivat mahdollisesti lähteneet imeytymään ja vaikuttamaan vasta viiveellä joten sokerin tarve olisi nyt todella suuri. Koska tuosta 2,4 lukemasta ei tarvitse mennä enää kovin paljon alaspäin ja taju poistuu päästä, kiskoin äkkiä kolme energiageeliä naamaan ja ehdin juuri ja juuri juoksun callingiin. Vielä yksi mittaus noin 10 minuuttia ennen lähtöä ja nyt oltiin taas turvallisissa lukemissa. Otin vielä kaksi geeliä ja asetuin lähtöviivalle helpottuneena ja turvallisin mielin.
Paikoillenne -komentoa odotellessa ajattelin että tässä sitä nyt ollaan SM-kilpailuiden lähtöviivalla vaikka hetki sitten koko juoksuun osallistuminen oli vaakalaudalla eli eiköhän oteta nyt kesän paras miehestä irti. Lähtölaukauksen pamahdettua läksin seuraamaan varjon lailla M35-sarjan kolmatta juoksijaa. 200 metrin väliaika oli huudon perusteella vähän alle 32 sekuntia eli juuri suunniteltua vauhtia. Ensimmäinen kierros täyttyi stadionin kellon mukaan ajassa 1.04,5 ja pysyin edelleen helposti sarjani kolmosen perässä. Takasuoralla kaveri näytti hieman väsyvän, joten päätin iskeä ja tehdä ohituksen ennen viimeistä kaarretta. Ohitusyritykseni kuitenkin havahdutti kaverin ja tältä löytyikin uusi selvästi kovempi vaihde. Tajusin että takasuoralla en tule pääsemään ohi eikä kaarteessa kannata juosta kakkosrataa, joten jättäydyin suosiolla nelospaikalle. Kovasta puristuksesta huolimatta jäin takakaarteessa tasaisesti kolmospaikasta. Maalisuoralla kisan kolmonen saavutti merkittävästi toisena ollutta juoksijaa minun taistellessa happoja ja stadionin kelloa vastaan. Suuren digitaalikellon sekunnit juoksivat tuskallisen nopeasti 2.08:sta eteenpäin ja 2.15 täyttyi juuri ennen kuin ylitin maaliviivan. Virallinen aika 2.15,30 oli selvästi tämän kesän paras noteeraukseni, toiseksi paras koskaan juoksemani aika ja jäi lopulta vain 0,60 sekuntia ennätyksestäni. Tänä vuonna se riitti SM-kilpailuiden nelossijaan, kun pronssia otettiin ajalla 2.13,08. Kesän haasteiden ja varsinkin juuri ennen starttia olleiden ongelmien jälkeen olin kuitenkin todella tyytyväinen suoritukseeni. Pronssia juossut kaveri kertoi myös nuoruudessaan painelleen 800 metriä parhaimmillaan vähän yli 1.54 joten ihan huonolle en hävinnyt.
Sunnuntaina ohjelmassa oli 400 metriä, aikataulun mukaan 14:55. Aamupäivä meni mukavasti ja jalat tuntuivat olevan todella hyvässä kunnossa. Kentän ulkopuolella metsän siimeksessä verrytellessä tämä hyvän olon tunne vahvistui entisestään ja uskoin että tänään mikä tahansa on mahdollista. Osallistujia oli kymmenen, joten jakauduimme kahteen erään. Osalla juoksijoista ei ollut tuoretta tilastoaikaa, joten pääsin hieman onnekkaasti toiseen ns. kuumaan erään. Ensimmäisen erän voittaja juoksi todella kovan ajan 55,40, joten tiesin että mitalille päästäkseen pitäisi toisessa erässä sijoittua vähintään toiseksi ja juosta lisäksi ensimmäisen erän kakkosen ajan 57,23 alle - kovaa pitäisi siis lähteä liikkeelle.
Olin onnekas myös ratajaon suhteen ja niinpä heti ulkopuolellani oli kaksi tilastoissa aavistuksen minua kovempaa juoksijaa, joita vastaan tulisin nyt taistelemaan. Sain hyvän lähdön telineistä ja sen jälkeen suuntasin katseeni loivasti oikealle niin että juoksin täsmälleen samaa vauhtia kuin kaksi ulkopuolellani olevaa kilpailijaa. Takasuoralla puhalsi ilmeisesti kohtalainen vastatuuli, mutta tällä kertaa olin niin keskittynyt, etten kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Sisäpuoleltani lähtenyt erän kovin juoksija oli myös menossa menojaan, mutta en antanut tämänkään häiritä menoa, koska tiesin että häntä vastaan minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Puolimatkan kohdalla katsoin tarkasti minkä verran olin kilpakumppaneitani jäljessä ja totesin eron olevan noin metrin luokkaa. Alku oli tullut siis todella hyvin. Takakaarteessa kaksikko alkoi kuitenkin saada hieman kaulaa minun taistellessa koko ajan kovemmin iskeviä happoja vastaan. Maalisuoran auetessa muistan ajatelleeni että nyt jalassa on piikkareiden sijaan racer-lenkkarit, askel kantaa maaliin saakka, kova tulos on tulossa. Viimeisillä kymmenillä metreillä saavutin vielä hieman erän kolmosta ja laskin päässäni sekunteja kun näin erän voittajan pysäyttävän kellon aikaan 53,61. Yksi, kaksi, kolme, neljä, alle viisi ja maalissa - ennätys taisi tulla!
Hapot polttivat pakaroissa niin pahasti että pian maaliviivan jälkeen tein vauhdikkaan Uuno Turhapuromaisen sukelluksen radan pintaan. Tulokset tulivat melko nopeasti kellotaululle ja oma aikani oli 58,24 eli uusi ennätys 35 sekunnin sadasosan marginaalilla. Pieni tuuletus ja uusi romahdus nurmikentälle. Eroa erän kolmoseen jäi lopulta 0,81 sekuntia ja pronssia ottaneeseen kakkoseenkin vain 1,65 sekuntia. Mitali ei ollut siis hirveän kaukana tälläkään matkalla.
Kokonaisuutena kisat menivät hyvin ja epäonnistuneisiin aluemestaruuskilpailuihin verrattuna jopa erinomaisesti. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli että tein jo toisen kerran tällä kaudella ennätyksen 400 metrillä niin, että alla oli edellisenä päivänä juostu 800 metrin kilpailu. Onko kyse sattumasta vai vaatiiko oma 400 metrin maksimisuoritus todella noin kovan avauksen, tämä pitää selvittää. Yhtenä oppina näistä kekkereistä tarttui ainakin se, että kevyet racer-lenkkarit toimii minulla piikkareita paremmin jopa 400 metrin matkalla. Toivottavasti muistan tämän myös ensi kesänä. Lisäksi nelosen ennätys parani nyt vaikka viimeisten kolmen viikon aikana tein pelkästään 800 metrin harjoituksia - hyvä hapen kulku auttaa siis selvästi tuolla lyhemmälläkin matkalla. Toisaalta 400 metrin ja 200 metrin aikojeni suhdeluku on jo nyt 2,18, mikä tarkoittaa sitä, että jos jatkossa aion vielä tehdä nelosella uusia ennätyksiä pitää tuota kakkosen aikaa myös hilata nopeammaksi. Pelkällä nopeuskestävyyden parannuksella ei enää kovin paljon pidemmälle mennä.
400m lähtö, puristusta nähtävissä - kuva (c) Vesa Lappalainen
sunnuntai 20. heinäkuuta 2014
Alkukesä 2014
Olin ollut selvittämässä edellisen vuoden Helsinki City Run -puolimaratonin alimittaisuutta ja saanut myöhemmin kutsun tulla mukaan suunnittelemaan vuoden 2014 reittiä. Tämän seurauksena pääsin tietysti osallistumaan itse tapahtumaan ilmaiseksi ja koin että pakkohan se on oma reittinsä käydä juoksemassa läpi. Jotta juoksu ei menisi aivan hölkäksi, pitäisi juosta jokunen kovempi lenkkikin, joten huhtikuun puolivälissä hyvin menneiden 400m vetojen jälkeen harjoittelu muuttui taas hieman kestävyyspainotteisemmaksi. Punttitreenit jäivät myös pois ohjelmasta.
Ennen Helsinki City Runia tuli juostua kaksi noin 60 kilometrin viikkoa ja 4-5 kovempaa vauhtikestävyyslenkkiä. Puolimaratonin kunto näytti nousevan nopeasti ja esimerkiksi noin 10km testilenkki meni minulle hyvää 4.33/km vauhtia 10 pykälää puolimaratonin sykkeitä alhaisemmalla keskisykkeellä. Olin siis varsin luottavaisena HCR:n lähtöviivalla 10. toukokuuta. Juoksu lähti liikkeelle varsin mukavasti, mutta jossain seitsemän kilometrin jälkeen tuli ongelmia matalien verensokereiden kanssa. Olen sairastanut 1-tyypin diabetesta joulusta '88 lähtien joten näitä sattuu aina välillä. Vetelin mukana olleet geelit naamaan ja onnistuin välttämään elämäni ensimmäisen keskeyttämisen, mutta juoksu oli pilalla, koska reisistä oli mennyt voimat. Loppu tultiin siis rauhallisesti hölkötellen ja aika oli lopulta noin 1h48min. Muuten voimakkaasti uudistunut tapahtuma oli mukava ja tuntui hienolta olla mukana niin suunnittelussa kuin osallistujanakin.
City Runin jälkeen rupesikin olemaan jo kiire päästä kuntoon ratakisoihin. Jotta pystyisin tekemään tehokkaita vetoharjoituksia, pudotin juoksumäärät noin 40 kilometriin viikossa. Viikko HCR:sta juoksin ensimmäisen vetoharjoituksen, 2x4x200m, vedot noin 32 sekuntiin, ensimmäisen sarjan palautukset 60 sekuntia, toisen 90 sekuntia, sarjojen välissä 20 minuuttia hölköttelyä. Neljä päivää myöhemmin ohjelmassa oli 300m vetoja, tarkoituksena juosta 5x300m, vedot noin 48 sekuntiin, 3 minuutin palautuksella. Tämä jäi jalkojen hyytyessä kuitenkin haaveeksi ja kaksi viimeistä vetoa lyhentyi puoleen suunnitellusta. Tässä vaiheessa olisi pitänyt tajuta lopettaa, mutta päätin 20 minuutin hölköttelyn jälkeen kuitenkin juosta vielä kaksi vetoa lisää, 90 sekunnin palautuksella. Nämä menivät 48 ja 50 sekuntiin ja viimeisessä vedossa jalat menivät todella tönköiksi ja juoksu näytti varmasti aivan hirvittävältä. Koska olin juossut vedot piikkareissa, päättelin että jalat eivät vielä piikkareita kestä, joten juoksisin ensimmäisen 800m kilpailun kevyissä kisalenkkareissa.
Ensimmäinen 800m startti oli 25.5. Järvenpäässä. Kisaan oli ilmoittautunut viisi juoksijaa, mutta todella kovan (6-7m/s, puuskissa vielä enemmän) tuulen takia kaikki muut peruivat osallistumisensa. Lähtölaukauksen pamahtaessa läksin siis yksin matkaan, aivan kuin olisin ollut tekemässä vain harjoitusta. Olosuhteet tiedostaen päätin lähteä hakemaan vain noin 2.20 aikaa. Tämäkin osoittautui kuitenkin tekemättömäksi tempuksi. Ensimmäinen 200m meni hyvin rennosti 33 sekuntiin, mutta tultaessa takakaarteeseen vastatuuli iski päin näköä. Ensimmäisestä iskusta selvisin vielä jotenkin, 400m väliaika 1.10. Toisella kierroksella ensimmäinen 200m meni taas mukavasti myötätuulessa, mutta toisesta vastatuuli-iskusta en enää selvinnytkään. Tuntui kuin olisin juossut tervassa ja vauhti meni aivan naurettavan hitaaksi. Viimeiseen 200 metriin meni aikaa 42 sekuntia ja loppuaika oli todella surkea 2.27,10. Edellisenä kesänä olin avannut kauteni samoissa kisoissa ajalla 2.16,16 joten pettymys oli melkoinen.
Kesäkuun ensimmäinen päivä olin taas lähtöviivalla, tällä kertaa 400m:llä veteraanikisoissa Hiekkaharjun kentällä Vantaalla. Kaksi päivää aikaisemmin olin juossut 300m lentävällä lähdöllä omalla ajanotolla 42,1 joten uskoin että tällä toisella päämatkallani vauhtia pitäisi löytyä edellistä viikonloppua paremmin, varsinkin kun olosuhteetkin olivat tällä kertaa hyvät. Juoksu lähti liikkeelle hyvin helpon tuntuisena. Tästä olisi pitänyt päätellä että vauhdissa saattaisi olla toivomisen varaa. Puolimatkan väliajaksi huudettiin 30 sekuntia, mikä oli auttamattomasti liian hidas. Lisäsin puristusta, ehkä liiankin kanssa, mutta tein lopullisen eron kahteen muuhun mukana olleeseen juoksijaan. Loppusuora tuli kohtuullisen hyvin tekniikkaan ja erityisesti käsien käyttöön keskittyen, mutta loppuaika oli minuutin rajan väärällä puolella eli 1.00,10.
Kilpailutahti jatkui tiiviinä ja jo 4.6. oli ohjelmassa taas uudet startit. Tällä kertaa kaksi 200m kilpailua samana päivänä Hyvän Tuulen kisoissa Eläintarhan urheilukentällä Helsingissä. Kisojen nimi tulee siitä, että matkat juostaan myötätuuleen. Tällä kertaa maali oli siis 200 metrin normaalin lähtöpaikan kohdalla. En ollut tehnyt varsinaisia nopeustreenejä lähes kahteen kuukauteen, joten odotukset vauhdista eivät olleet kovin kovat. Tälläkin kertaa olin väärässä, sillä nyt juoksu sattuikin sujumaan todella hyvin. Ensimmäisessä kilpailussa sain aavistuksen liian kovaan myötätuuleen (+2,3m/s) ajan 26,71 ja kaksi tuntia myöhemmin toisessa hyväksyttyihin tuuliin (+1,7m/s) vielä ajan 26,94 eli alle 27 sekunnin ensimmäistä kertaa 18 vuoteen. Nopeutta näytti siis löytyvän. Vauhti pitäisi vain saada kestämään vähän pidempään ja päämatkojen ennätyksetkin pitäisi olla murskattavissa.
Ennen Helsinki City Runia tuli juostua kaksi noin 60 kilometrin viikkoa ja 4-5 kovempaa vauhtikestävyyslenkkiä. Puolimaratonin kunto näytti nousevan nopeasti ja esimerkiksi noin 10km testilenkki meni minulle hyvää 4.33/km vauhtia 10 pykälää puolimaratonin sykkeitä alhaisemmalla keskisykkeellä. Olin siis varsin luottavaisena HCR:n lähtöviivalla 10. toukokuuta. Juoksu lähti liikkeelle varsin mukavasti, mutta jossain seitsemän kilometrin jälkeen tuli ongelmia matalien verensokereiden kanssa. Olen sairastanut 1-tyypin diabetesta joulusta '88 lähtien joten näitä sattuu aina välillä. Vetelin mukana olleet geelit naamaan ja onnistuin välttämään elämäni ensimmäisen keskeyttämisen, mutta juoksu oli pilalla, koska reisistä oli mennyt voimat. Loppu tultiin siis rauhallisesti hölkötellen ja aika oli lopulta noin 1h48min. Muuten voimakkaasti uudistunut tapahtuma oli mukava ja tuntui hienolta olla mukana niin suunnittelussa kuin osallistujanakin.
City Runin jälkeen rupesikin olemaan jo kiire päästä kuntoon ratakisoihin. Jotta pystyisin tekemään tehokkaita vetoharjoituksia, pudotin juoksumäärät noin 40 kilometriin viikossa. Viikko HCR:sta juoksin ensimmäisen vetoharjoituksen, 2x4x200m, vedot noin 32 sekuntiin, ensimmäisen sarjan palautukset 60 sekuntia, toisen 90 sekuntia, sarjojen välissä 20 minuuttia hölköttelyä. Neljä päivää myöhemmin ohjelmassa oli 300m vetoja, tarkoituksena juosta 5x300m, vedot noin 48 sekuntiin, 3 minuutin palautuksella. Tämä jäi jalkojen hyytyessä kuitenkin haaveeksi ja kaksi viimeistä vetoa lyhentyi puoleen suunnitellusta. Tässä vaiheessa olisi pitänyt tajuta lopettaa, mutta päätin 20 minuutin hölköttelyn jälkeen kuitenkin juosta vielä kaksi vetoa lisää, 90 sekunnin palautuksella. Nämä menivät 48 ja 50 sekuntiin ja viimeisessä vedossa jalat menivät todella tönköiksi ja juoksu näytti varmasti aivan hirvittävältä. Koska olin juossut vedot piikkareissa, päättelin että jalat eivät vielä piikkareita kestä, joten juoksisin ensimmäisen 800m kilpailun kevyissä kisalenkkareissa.
Ensimmäinen 800m startti oli 25.5. Järvenpäässä. Kisaan oli ilmoittautunut viisi juoksijaa, mutta todella kovan (6-7m/s, puuskissa vielä enemmän) tuulen takia kaikki muut peruivat osallistumisensa. Lähtölaukauksen pamahtaessa läksin siis yksin matkaan, aivan kuin olisin ollut tekemässä vain harjoitusta. Olosuhteet tiedostaen päätin lähteä hakemaan vain noin 2.20 aikaa. Tämäkin osoittautui kuitenkin tekemättömäksi tempuksi. Ensimmäinen 200m meni hyvin rennosti 33 sekuntiin, mutta tultaessa takakaarteeseen vastatuuli iski päin näköä. Ensimmäisestä iskusta selvisin vielä jotenkin, 400m väliaika 1.10. Toisella kierroksella ensimmäinen 200m meni taas mukavasti myötätuulessa, mutta toisesta vastatuuli-iskusta en enää selvinnytkään. Tuntui kuin olisin juossut tervassa ja vauhti meni aivan naurettavan hitaaksi. Viimeiseen 200 metriin meni aikaa 42 sekuntia ja loppuaika oli todella surkea 2.27,10. Edellisenä kesänä olin avannut kauteni samoissa kisoissa ajalla 2.16,16 joten pettymys oli melkoinen.
Kesäkuun ensimmäinen päivä olin taas lähtöviivalla, tällä kertaa 400m:llä veteraanikisoissa Hiekkaharjun kentällä Vantaalla. Kaksi päivää aikaisemmin olin juossut 300m lentävällä lähdöllä omalla ajanotolla 42,1 joten uskoin että tällä toisella päämatkallani vauhtia pitäisi löytyä edellistä viikonloppua paremmin, varsinkin kun olosuhteetkin olivat tällä kertaa hyvät. Juoksu lähti liikkeelle hyvin helpon tuntuisena. Tästä olisi pitänyt päätellä että vauhdissa saattaisi olla toivomisen varaa. Puolimatkan väliajaksi huudettiin 30 sekuntia, mikä oli auttamattomasti liian hidas. Lisäsin puristusta, ehkä liiankin kanssa, mutta tein lopullisen eron kahteen muuhun mukana olleeseen juoksijaan. Loppusuora tuli kohtuullisen hyvin tekniikkaan ja erityisesti käsien käyttöön keskittyen, mutta loppuaika oli minuutin rajan väärällä puolella eli 1.00,10.
Kilpailutahti jatkui tiiviinä ja jo 4.6. oli ohjelmassa taas uudet startit. Tällä kertaa kaksi 200m kilpailua samana päivänä Hyvän Tuulen kisoissa Eläintarhan urheilukentällä Helsingissä. Kisojen nimi tulee siitä, että matkat juostaan myötätuuleen. Tällä kertaa maali oli siis 200 metrin normaalin lähtöpaikan kohdalla. En ollut tehnyt varsinaisia nopeustreenejä lähes kahteen kuukauteen, joten odotukset vauhdista eivät olleet kovin kovat. Tälläkin kertaa olin väärässä, sillä nyt juoksu sattuikin sujumaan todella hyvin. Ensimmäisessä kilpailussa sain aavistuksen liian kovaan myötätuuleen (+2,3m/s) ajan 26,71 ja kaksi tuntia myöhemmin toisessa hyväksyttyihin tuuliin (+1,7m/s) vielä ajan 26,94 eli alle 27 sekunnin ensimmäistä kertaa 18 vuoteen. Nopeutta näytti siis löytyvän. Vauhti pitäisi vain saada kestämään vähän pidempään ja päämatkojen ennätyksetkin pitäisi olla murskattavissa.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)